Fodmap Safkaa

Maukas porkkanakakku

Fodmap ystävällinen

Porkkanakakku on mainio tuliainen juhannuksena, jos sinut on vaikkapa kutsuttu ystävän mökille : ). Porkkanakakku valmistuu melko nopeasti, valmistuksessa on kuitenkin muutama vaihe, joissa kannattaa olla tarkkana. Esivalmistelu työnä on pähkinöiden hienontaminen veitsellä ja porkkana raastamien, appelsiinin kuoren raastaminen ja appelsiinin mehun puristaminen, sekä vielä tärkeänä asiana voin ottaminen pehmenemään ajoissa. Pohjan kakkutaikina valmistuu helposti sekoittaen ensin kuivat ja kosteat raaka-aineet omissa kulhoissa sekaisin ja sitten kaiken yhdistäminen. Kakkutaikina kaadetaan vuokaan ja paistetaan. Kuorrute valmistuu myös kädenkäänteessä. Kuorrutteen valmistuksessa tuorejuusto pehmennetään ensin vatkaamalla se pehmeäksi (suosittelen sähkövatkainta), pehmeään tuorejuustoon lisätään tomusokeri ja hyvin pehmennyt voi lisätään lopuksi voimakkaammin vatkaten, että kuorrutteesta tulee tasainen. Ethän levitä kuorrutetta lämpimän kakkupohjan päälle, sillä tällöin kuorrute sulaa ja imeytyy kakkupohjaan. Älä myöskään laita kuorrutetta pitkäksi aikaa jääkaappiin, sillä kuorrute jähmettyy ja sen jälkeen levittäminen on melko haastavaa. Kannattaa optimoida aikataulu siten, että teet kakkupohjan ajoissa valmiiksi ja kuorrute vasta kun pohja tosi hyvin jäähtynyt.

Porkkanakakku on ihana kakku erityisesti juhlapyhinä, sillä sen maku paranee, kun pidät sen yön yli jääkaapissa. Voit siis herkutella sitä useampana päivänä. Muista vain peittää kakku vaikkapa kelmulla tai kuvulla, sillä kuorrute ottaa esim. sipulin makuja jääkaapista hyvin hanakasti. Muistathan, että raaka-aineet voi aina korvata sinulle paremmin sopivilla ainesosilla, eli kokeile reseptiä luovalla otteella. Tuoreet mansikat sopivat erinomaisesti kakun päälle koristeeksi ja lisäraikkautta tuomaan. Nam!

Ihanaa viikonloppua sinulle ja muistahan syödä hyvin! <3

Porkkanakakku -resepti

Tarvitset

Kakkupohja

2 dl gluteenittomia jauhoja (esimerkiksi Semper fin mix)
1,5 dl mantelijauhoja
1 tl ksantaani-jauhetta
1 tl soodaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1,5 dl hienoa sokeria
1 dl fariinisokeria
½ tl suolaa
3 porkkanaa raastettuna (noin 3 dl)
½ appelsiinin raastettu kuori
1/2 appelsiinin puristettu mehu (voit myös kostuttaa kakkupohjaa tilkalla mehua jos haluat)
1 dl pekaanipähkinää hienonnettuna
1 rkl omenaviinietikkaa
1,5 dl auringonkukkaöljyä (tai mitä sinulla sattuu olemaan kaapissa)
4 kananmunaa
1 dl maitoa

Tee näin

  1. Mittaa kulhoon kaikki kuivat ainekset ja sekoita hyvin. Sekoita toisessa astiassa öljy, appelsiinimehu, appelsiinin raastettu kuori, kananmunat, maito ja viinietikka.
  2. Vispaa nestemassa tasaiseksi. Kaada nesteseos kuiva-aineiden joukkoon ja lisää lopuksi porkkanaraaste.
  3. Kaada taikina voideltuun vuokaan (halkaisija noin 28 cm) ja paista 175-asteessa 40 min tai kunnes kypsää. Kypsä kakku irtoaa reunoilta.
    HOX! Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen kuin levität kuorrutteen.

Kuorrute

3 dl tomusokeria
3 dl tuorejuustoa (halutessasi laktoositon)
150 g voita (halutessasi laktoositon)
1 tl vaniljasokeria

  1. Sulata voi kattilassa tai mikrossa ja anna jäähtyä huoneen lämpöiseksi. Vatkaa tuorejuusto ja tomusokeri tasaiseksi massaksi. Lisää sulatettu voi lusikalla massaan koko ajan vatkaten. Levitä kuorrute täysin jäähtyneen kakun päälle. Voit kostuttaa kakkupohjaa hiukan esimerkiksi appelsiinin mehulla, jos haluat hiukan kosteamman kakun. Voit halutessasi halkaista kakun kahteen kerrokseen ja laittaa kuorrutetta sekä kakkulevyjen väliin että kuorruttaa päällisen tai kuorruttaa vain kakun päällisen.

”FODMAP-ruokavalio on kaikille yksilöllinen. Tässä blogissa esitellyt reseptit ovat pitkälti kolmivaihesen FODMAP-ruokavalion ensimmäiseen, eli karsintavaiheeseen, sopivia. Turhia rajoituksia kannattaa välttää, eli reseptejä kannattaa ja saa muokata omalle vatsalle sopivaksi!

Tekstit ja reseptit on tarkastanut laillistettu ravitsemusterapeutti ja FODMAP-asiantuntija Leena Putkonen. Tarkemmat raaka-ainekysymykset voi osoittaa hänelle (sähköpostitse leena@ravitsemusratkaisut.fi tai Instagramissa @LeenaPutkonen).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.